Kuva: Obsidian Antertainment

"Konsolilla kankea, sisällöltään loistava RPG" - Arvostelussa: Pillars of Eternity (PS4)

11.09.2017 19:00 - Henri Laukka - Luettu 175 kertaa

Obsidian Entertainmentin kriitikoiden ja pelaajien rakastama Pillars of Eternity -roolipeli julkaistiin vuonna 2015. Isometrisestä kuvakulmasta vanhaan kunnon Baldur’s Gate -tyyliin kuvattu peli ylitti kaikki odotukset. Yli kaksi vuotta siihen meni, mutta syyskuun alussa peli sai vihdoin konsolikäännöksen. Käännöksen, joka on paikoitellen varsin kankea, mutta imaisee roolipeleistä tykkäävän tiukasti nostalgiseen syleilyynsä.

Obsidian Entertainment on siitä jännä poppoo, että pelistudion juuret juontavat kauas legendaariseen Black Isleen asti. Neverwinter Nights, Icewind Dale, Baldur’s Gate, Planescape: Torment… Tarinallisesti eeppisissä ja syvissä vesissä kyntäviä, klassikkoleimoilla varustettuja tekeleitä jokainen. Siitä syystä Obsidianin vuonna 2015 julkaisema — edellä mainittujen pelien henkisenä jatko-osana pidetty — Pillars of Eternity oli odotettu teos joka suorastaan rysäytti tiensä läpi joukkorahoituskampanjansa keräten vuonna 2012 alkaneelle kehitystyölle muhkean 4 miljoonan dollarin potin. Ja se oli juuri sitä mitä pelikansa janosikin.

Tarinallisesti Pillars of Eternity alkaa maltillisesti mutta eskaloituu vääjäämättä suuriin mittoihin. Dyrwoodiin saapuvan muukalaisen karavaania kohtaa onnettomuus ja kaikki pelaajan luomaa muukalaista lukuunottamatta kuolevat. Sattuman kaupalla muukalainen törmää vaaralliseen kulttiin keskellä vieläkin vaarallisempaa rituaalia jonka seurauksena hänestä tulee Tarkkailija, ihmisten sielujen lukija. Mutta mikä Tarkkailija oikeastaan on? Miten muukalaisesta tuli sellainen ja miksi? Perus fantasiadiggarille tarina on melko normisettiä, mutta ensimmäistä mopoaan polkevalle tavara on tietysti vähän freesimpää. Edellä mainittujen kysymysten selvittämiseksi alkaa matka jonka aikana törmätään tietysti toinen toistaan hauskempiin, vakavampiin, lojaaleimpiin tai petokseen taipuvaisempiin sivuhahmoihin jotka jelppaavat taistelun tuoksinassa ja sen ulkopuolella.

(kuva: Obsidian Entertainment)

Tarinallisten tehtävien lisäksi peliin on ympätty mukaan satoja sivutehtäviä jotka ovat mukavaa ajanvietettä. Lisäksi niiden suorittamisella on joko pieniä tai suurempia vaikutuksia pelimaailmaan. Niiden skaala venyy aina pienen lapsen pelastustehtävästä pahan hallitsijan syrjäyttämiseen ja sitä kautta kapinallisten valtaistuimelle nostamiseen. Jokaisen sivutehtävän kohdalla pelaajan eteen tulee myös väistämättä valinta: Tähtäänkö pahaan vai hyvään loppuratkaisuun? Päästänkö murhaajan vapaaksi, lavertelenko virkavallalle vai tapanko siihen paikkaan? Jokainen näistä valinnoista vaikuttaa muukalaisen maineeseen ja sitä kautta dialogivalintoihin ja siihen näkevätkö NPC:t pelaajan tunkeilijana vai tervetulleena pelastajana.

Valtavalla, eeppisellä tarinalla siunattu, isometrisestä ja kotoisasta kuvakulmasta kuvattu Pillars of Eternity vie pelaajan tunnelmassaan suoraan kultaiselle 90-luvulle. Veikkaisin, että monet Baldur’s Gate veteraanit pyyhkivät silmäkulmiaan pelin ensimetreiltä loppuun saakka, niin tuttua ja turvallista pelin pariin on istahtaa. Pillars of Eternitystä ei oikeasti sisällöllisesti keksi yhtään mitään pahaa sanottavaa. Ei vaikka mikä olisi. Tietysti kaikki ei toimi kaikille ja hektisempien actionpläjäysten parissa kasvanut fantasiasta välittämätön pelaaja tuskin viihtyy tämän paikoitellen varsin verkkaiseen tahtiin etenevän pelin parissa. Mutta ei heidän tarvitsekaan. Pelillä on kyllä jo olemassa laaja ja vankkumaton fanikunta.

(kuva: Obsidian Entertainment)

Tarinallisen sisällön ollessa pääosassa Pillars ei häikäise päätä huimaavilla grafiikoillaan. Graafinen sisältö on tehty oikeastaan nostalgiaa silmällä pitäen ja peli voisi mielestäni hyvinkin pyöriä jo edellisen konsolisukupolven laitteistolla. Ei Pillars mitenkään ruma siis ole! Graafinen tyyli toimii kyllä tämän tyylisissä peleissä, mutta nykystandardit täyttävää AAA lafkan silmäkarkkia ja partikkelitykitystä etsivien kannattaakin suunnata katseensa johonkin aivan muualle.

PC-versio Pillarsista julkaistiin siis vuonna 2015 ja, heti perään tässä kuussa, yli kaksi vuotta myöhemmin, julkaistiin konsolikäännös. Complete Edition nimellä kulkevaan käännökseen on ympätty mukaan päivitetty peli, yksi lisäosa ja todella kankea käyttöliittymä. Peli sinällään on entisellään ja PC-version parissa tuntejaan uhranneet ovat varmasti tyytyväisiä myös konsolikäännöksen sisältöön, mutta muuten käännös ei tuokaan pöytään oikeastaan mitään uutta.

Jos ihan rehellisiä ollaan niin en näe oikeastaan mitään syytä miksi konsolikäännös edes piti julkaista. Toki konsoleita on olohuoneissa enemmän kuin PC:itä ja tätä kautta saadaan taas uusi pelaajaryhmä vähintäänkin testaamaan peliä. Vaikka konsoli onkin helppo tapa pelata niin se ei poista sitä faktaa, että Pillars of Eternity vaatii valtavasti ajallista panostusta, että siitä saa kaiken tarvittavan irti. Tarinallinen raskaus tekee sen, että testipeleistä kavereiden kanssa viikonloppuiltojen kähmässä on turha haaveilla. Tätä peliä ei ole tehty kasuaaleille. Lisäksi  PC-käyttöliittymä on tuhottoman vaikeaa sovittaa PS4:n tai Xbox Onen ohjaimelle. Kankea käyttöliittymä taas rikkoo pelin rytmin kun pelaaja joutuu miettimään liikaa, että: “Mistäs napista piti klikata ja missä kohdassa valikkoviidakkoa se yksi kilke nyt olikaan?” Onneksi taistelut saa sentään tauolle siksi aikaa, että oikea skilli löytyy.

(kuva: Obsidian Entertainment)

Konsolikäännöksen ajankohta on myös vähintäänkin erikoinen. Pillars of Eternity II: Deadfire on nimittäin parhaillaan omalla rahoituskierroksellaan ja sitä lupaillaan markkinoille maaliskuussa 2018. Miksi konsolikäyttäjiä siis kosiskellaan vasta nyt kun jatko-osan kehitystyö on julkaisuajankohtaan nähden varmasti jo ihan loppusuoralla? Pelillä on kaiken lisäksi kyljessään viidenkympin hintalappu, mikä on kaksi vuotta vanhasta pelistä aika paljon. Pillarsista toki löytyy hintalappuun nähden verrattain paljon tekemistä, sillä keskimääräinen pääjuonen läpipeluuaika on lähes 40 tuntia ja perusteellisemmalla pelaajalla lähes 90. Siihen päälle lisäosien 10 tunnin keskimääräinen kellotus niin ollaan jo valtavissa tuntiluvuissa.

Kaiken tämän käyttöliittymä- ja hintapolitiikkanillityksen alla rullaa kuitenkin hyvä ja syvällinen peli jonka parissa viihtyy varmasti asialleen omistautunut roolipelaaja jos toinenkin. Kasuaalille näpyttelijälle Pillars ei kuitenkaan todennäköisesti avaudu ollenkaan tai tarjoile mitään mielenkiintoista. Peli on julkaistu syyskuun alussa PS4:lle ja Xbox Onelle.

Lue myös: “Thief-fanien kotiinpaluu” Arvostelussa: Styx: Shards of Darkness

Uusimmat