Kuva: Ubisoft

Assassin's Creed Origins palauttaa uskon koko pelisarjaan!

28.11.2017 19:30 - Henri Laukka

Assassin’s Creed Origins on hyvä osoitus siitä, miten kulahtanut pelisarja tuodaan takaisin raiteilleen ja herätetään henkiin. Se antaa anteeksi kaikki Ubisoftin männävuosina tekemät virheet pelisarjan suhteen.

Assassin’s Creed -pelisarja on monien pelaajien mielissä punainen vaate jonka maine loppuun asti hiottuna hiippailu ja taistelupelinä on ryvettynyt takavuosina sattuneiden bugikohujen vuoksi. Tönköt animaatiot, puuttuvat mallinnukset ja erilaiset pelejä rikkoneet bugit ovat osaltaan saaneet noin kerran vuodessa uuden iteraation poikivan sarjan tipahtamaan monien silmissä vuoden odotetuimman pelin jalustalta ”Ei hitto, taasko ne julkaisi uuden osan…?” -kommentteja keräävän pakkopullan tasolle. Tästä syystä itsekin suhtauduin varauksella Ubisoftin tuoreimpaan Assassin’s Creed julkaisuun jota on paiskattu nimellä Origins. Peli vie pelaajan salamurhaajien veljeskunnan alkulähteille Egyptiin vain hieman ennen ajanlaskun alkua, jossa ohjastetaan kansan viimeistä suojelijaa, Bayekia.

Varovaisuus pelin suhteen on kohdallani oikeutettua, sillä pelisarjan edelliset osat Syndicate ja Unity jäivät allekirjoittaneelta kaupan hyllyyn niiden kerättyä osittain murska-arvioita pelimekaanisen keskeneräisyytensä sekä tarinallisen pakkopullansa vuoksi. Viimeisin kosketukseni salamurhaajien maailmaan on Assassin’s Creed: Black Flag, josta jäi mieleen ainoastaan pettymys siitä, miten Karibian vesien merirosvoiluasetelmasta olisi ollut ainesta parempaankin. Nollaodotuksilla käynnistelty Origins onnistui kuitenkin yllättämään minut todella positiivisesti olemalla täysin erilainen pelisarjan edellisten osien kanssa.

(kuva: Ubisoft)

Heti kärkeen täytyy mainita, että KYLLÄ! Origins sisältää pelin sisäisen kaupan. Samalla hengenvedolla paljastan, että KYLLÄ! Sieltä ostetaan pelin sisäistä kosmeettista ja vähemmän kosmeettista kampetta oikealla rahalla. Kaupalla ja sieltä saatavilla esineillä ei kuitenkaan ole millään tavalla ratkaisevaa merkitystä pelinkulun kannalta. Toisin sanoen esimerkiksi Electronic Arts:in vastikään julkaiseman Battlefront II tyyppistä haistapaskailua ei Ubisoftin tekeleessä ole. Vaikka loot cratet loistavat poissaolollaan niin lievää pay-to-winiä on silti ilmassa, sillä kaupasta pystyy ostamaan heti kärkeen varsin tehokkaitakin aseita, mutta ne eivät kuitenkaan vaikuta ratkaisevasti siihen, että pärjääkö Bayek vihuja vastaan vai ei. Jumalan kaltaista soturia ei siis voi rahalla ostaa. Kaupan voi ihan surutta sivuuttaa ja pelata peliä ihan eau naturel.

Assassin’s Creed: Origins onnistuu olemaan vanhaa tuttua Assassin’s Creed:iä vapaajuoksenteluineen ja kiipeilyineen, mutta iskemään siltikin pöytään paljon uudistuksia jotka tekevät pelaamisesta mielekästä ja hauskaa. Mitään valtavan uutta ja erilaista on kuitenkaan turha odottaa, sillä perustukset ovat tietysti sitä samaa kiipeile, hypi, puukota veitsellä -tyyppistä matskua kuin edellisissäkin peleissä, mutta jokin freesiys pelin miljöössä ja rytmityksessä imaisee sisäänsä.

Taistelusysteemi on muutettu tavallaan Witchereitä, ehkä jopa Dark Soulseja, mukailevaksi ”osumalaatikolla on merkitystä” -tyyppiseksi mätöksi edellisten osien napinhakkaustoimintasysteemin sijaan. Taisteluissa pitää tosissaan miettiä, että lähteekö tappamaan vihollissolttua takki auki ja turpaan ottaen vai ottaako vähän taktisemman lähestymiskulman. Turpaan tulee helpohkosti, mutta isompiakin vihollisryppäitä vastaan pärjää kyllä pienellä treenillä. Pelaaja saa lisäksi pelin edetessä taitopisteitä käyttämällä auki toisen varusteslotin lähitaisteluaseelle sekä myös jouselle mikä lisää taistelun strategista monimuotoisuutta mukavasti. Taisteluissa itsessään on merkitystä sillä, missä kohtaa pelaaja heittää oman kilpensä vastustajan lyönnin tielle ja milloin kaveria potkaistaan rintakehään suojauksen murtamiseksi.

(kuva: Ubisoft)

Taitopuu jonka kautta Bayekin taistelu-, metsästys- sekä salamurhataitoihin saa lisää ”oomphia” erilaisten jousen-, miekan- ja apuvälineiden käytännöllisyyteen liittyvien taitojen kautta on saman tyyppinen kuin esimerkiksi Witcher 3:ssa. Perinteinen, skilli skilliltä etenevä, monihaarainen puu, jonka eri haaroista löytyy toinen toistaan kalliimpia taitoja, joita puolestaan saadaan auki taitopisteillä. Taitopisteet kertyvät paitsi perinteisten leveleiden myötä niin myös tehtävien ja piilotettujen hautojen kautta. Tomb Raider -meiningillä toteutetut salaiset haudat on piilotettu hyvin ja ne sisältävät mielenkiintoisia ja hyvin toteutettuja puzzleja joiden lopussa odottaa palkinto.

Välillä lennätellään Senu -lintua jonka silmillä pystyy tägäämään paitsi vihollisia niin myös aarteita sekä craftausmateriaaleja ja asettelemaan waypointeja mielenkiintoiselta näyttäviin kohteisiin. Senun taitoja pystyy parantamaan taitopuun kautta jolloin esimerkiksi edellä mainittu vihollisten tägääminen helpottuu. Senu myös avittaa välillä taisteluissa härppimällä vihollisten kasvoja kynsillään. Senun myötä perinteisestä salamurhaajan näkökyvystä on luovuttu ja hyvä niin. Sen tilalle on tosin tuotu kevyempi versio salamurhaajan "pulssista" joka tunnistaa ympäröivistä huoneista mahdolliset arvoesineet, arkut sekä nuoliviinit.

Juonellisesti Assassin’s Creed on hyvinkin onnistunut tapaus. Ja myös kaunis sellainen. Bayekin poika murhataan ja äijä itse lähtee kostoretkelle tappaakseen tuntemattomat, naamioiden taakse kätkeytyneet murhaajat, jotka havittelevat Egyptiä hallintaansa. Itse pääjuoni kuulostaa kliseiseltä, mutta kuljettaa pelaajan Egyptin aavikoiden poikki, läpi toinen toistaan kauniimpien lokaatioiden jotka on täytetty Egyptiläiseen tyyliin temppeleillä, kylillä ja kaupungeilla. Jo pelkästään lokaatioiden toimivuuden vuoksi juonta on mukava seurata. Sivuhahmot ovat tuttuja historian sivuilta ja esimerkiksi Kleopatran valtaannousua seurataan sivusta osana Bayekin tarinaa. Pääjuonen tehtävät on hyvin rakennettu ja rytmitetty, eivätkä sivutehtävätkään ole puuduttavan itseään toistavia, vaan niitä tekee ihan mielellään leveleiden kartuttamiseksi ennen seuraavaan lokaatioon pääjuonen mukana siirtymistä.

(kuva: Ubisoft)

Oikeastaan se isoin miinus tuleekin juuri leveleistä ja niiden tasapainosta juonenkulun kannalta. Pääjuonen tehtävistä ei nimittäin millään saa tarpeeksi kokemuspisteitä ja seuraavan tehtävän kohdalle saattaa olla lätkäisty parikin leveliä korkeampi suositus kuin mitä pelaajalle on kertynyt. Tämä pakottaa pelaamaan sivutehtäviä vaikkei haluaisikaan. Lisäksi esimerkiksi maailmaa tutkiessa vastaan tulevilla maantierosvoilla tai vaikkapa korppikotkilla saattaa olla kymmenenkin leveliä enemmän kokemusta ja pelaaja saa heiltä turpaansa auttamatta. Lisäksi jostain ihmeen syystä pelin rytmitystä rikotaan välillä hyppäämällä Bayekin vaimon saappaisiin käymään meritaisteluita, jotka ovat pääjuonesta todella irrallisia tapauksia. En ymmärrä miksi peliin piti edes ympätä mukaan merellistä matskua, kun aavikolla kerran tolskataan, mutta ehkäpä se toimii joillekin vaikka minulle ei.

Välillä pompataan myös perinteiden mukaisesti nykyaikaan jossa ohjataan Layla Hassania, menneisyysmuisteloretket mahdollistavaa Animusta käyttävää nykyihmistä. Layla ei ilmeisesti ole kuitenkana Bayekin verisukulainen, toisin kuin aiemmissa AC:issä ohjastetut nykypäivän päähenkilöt. Laylan kehittämä Animus pystyy yhdistämään itsensä kenen tahansa DNA:han eikä sukulais-sidettä tarvita. Nykypäivään siirryttäessä pelaaminen koostuu Egyptiläisessä haudassa juoksentelusta ja toisinaan Abstergon solttuja piesten. Näissä pätkissä itselle herää aina halu saada hommat nopeasti pakettiin, että päästään taas itse pääpelin pariin ja tutkimaan Egyptin aavikoita.

(kuva: Ubisoft)

Tutkittavaa muuten riittää. Pelialueena Egypti on valtava. Pääjuoni kuljettaa Bayekin sen läpi noin viisikymmentäprosenttisesti minkä jälkeen ainakin itse halusin mielelläni vierailla vielä tutkimattomissa maisemissa sivutehtäviä tehden. Graafisesti kaikki on kaunista ja yksityiskohtineen tarkkaan mietittyä. Veden liplatus on realistista, hiekkamyrskyt kunnioitusta herättäviä ja maisemat salpaavat kauneudellaan hengityksen palmujen havistessa tuulessa. Pelaaja matkustaa näiden kauniiden maisemien läpi omalla ratsullaan, dromedaarilla tai hevosella, jonka voi laittaa juoksemaan automaattisesti paikasta A paikkaan B. Järvien ja jokien poikki puolestaan pääsee veneellä. Tietysti käytössä on myös perinteinen fast travel mahdollisuus, mutta itse en sitä juurikaan käyttänyt vaan valitsin ns. maisemareitin. Ja se kannatti.

Peliteknisesti en törmännyt yhteenkään peliä rikkovaan bugiin tai glitchiin, vaan kaikki toimii sulavasti kuin junan vessa. Ruudunpäivitys pysyy hyvällä tasolla ja satunnaiset päivitysnopeuden pudotukset ja nykimiset voi laskea lähes sadan tunnin pelaamisen jälkeen yhden käden sormilla.

Assassin’s Creed: Origins on hyvä osoitus siitä, miten kulahtanut pelisarja tuodaan takaisin raiteilleen ja herätetään henkiin. Se on mielenkiintoinen, laaja ja peliteknisesti taitava peli joka antaa allekirjoittaneen silmissä anteeksi kaikki Ubisoftin AC-pelisarjan suhteen männävuosina tekemät virheet. Pelaaminen on hauskaa ja pelattavaa riittää valtavan pitkäksi aikaa.

Lue myös: "Lohikärmestä mä metsästän" - Arvostelussa: Dragon's Dogma: Dark Arisen (PS4)

Kuuntele ohjelmia ja lempikanavaa puhelimellasi

RadioPlay tarjoaa mielenkiintoisia sisältöjä kuunneltavaksi silloin kuin sinä haluat.

Lataa puhelimeesi RadioPlay -sovellus!

Lataa App Storesta Lataa Sovellus Google Play:stä

Uusimmat