Kuva: Ville Kankareen kotialbumi

Mistä tubettajan tulot koostuvat? Suomalainen Ville, 27, kertoo

28.08.2018 15:15 - Senja Rapila

Osa tubettajista saa elätettyä itsensä pelkästään videoiden mainostuloilla.

Tubettaja Ville Kankare, eli monelle tutummin Vinkare, paljastaa Voice.fi:n haastattelussa sen, mistä tubettajan tulot koostuvat. Hän kertoo, että tulot koostuvat muun muassa mainostuloista. Mainostuloja saa, kun YouTubessa katsojalle esitetään mainoksia videon aikana, tai kun video katkaistaan esimerkiksi puolesta välistä mainoksien takia.

Osa tubettajista saa elätettyä itsensä pelkästään mainostuloilla, mutta suurin osa Villen omista tuloista tulee kaupallisista yhteistöistä.

- Ne on sponsoroituja videoita. Saat niistä palkan ja niissä on tärkeintä se, että se aihe, tubettaja ja brändi on hyvä match, Ville kertoo.

Se ei kuitenkaan riitä, että on pelkästään YouTubessa aktiivinen. Myös muu sosiaalinen media pitää olla hallussa, kuten Instagram, Snapchat ja Twitter, jos haluaa tehdä yhteistyötä erilaisten brändien kanssa.

- Somekampanjoissa ja yhteistyökeisseissä myös niihin tuotetaan sisältöä. Sen vuoksi on tärkeää, että sinulla on myös muissa sosiaalisen median kanavissa paljon seuraajia.

- Välillä se voi myös olla esiintymistä jollain muulla kanavalla, televisiossa tai asiakkaan omassa somessa. 

Mitä ajatuksia se herättää, että tubettaja on tällä hetkellä Suomen vähiten arvostetuin ammatti? Mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota, jos haluaa aloittaa tubettamisen? Pääset lukemaan Ville Kankareen pitkän henkilöhaastattelun täältä.

Lue myös: YouTube listasi vuoden 2017 parhaat hittivideot - löydätkö oman suosikkisi Top 10 -listalta?

Lue myös: Nyt puhuu päänsä mikroon sementoinut mies: "Minun pitäisi ehdottomasti saada sakot"

Lue myös: Roni, 24, on supersuosittu tubettaja, joka tietää myös alan synkän puolen - "Todella masentavaa"

Arvostele artikkeli

Uusimmat