Kuva: Ville Kankareen kotialbumi

Tubettajat suhtautuvat ammattiinsa intohimolla, mutta se voi kostautua: "Monet kärsivät burnoutista"

24.08.2018 13:15 - Senja Rapila - Luettu 111 kertaa

Intohimo omaa tekemistään kohtaan voi kostautua joillekin tubettajille, paljastaa tubettaja Ville Kankare.

Tubettaminen on monille kokopäivätyötä. Videoiden suunnittelu, editointi, erilaiset palaverit ja sosiaalisessa mediassa päivystäminen vievät päivittäin paljon aikaa, jonka vuoksi vapaa-ajan vaaliminen on todella tärkeää, muistuttaa tubettaja Ville Kankare, 27, eli YouTubesta tutummin Vinkare.

- Todella monet tubettajat ovat kärsineet burnoutista ihan vaan sen takia, että siitä hommasta tykkää niin paljon. Silloin miettii vain sitä ja niin ollen on jatkuvasti töissä. Tube on myös todella ankara siinä mielessä, että pitää jatkuvasti tehdä videoita. Parhaiten pärjäisit, jos tekisit joka päivä videon tai muutaman. Se ei ole todellakaan helppoa, Ville kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Jossain vaiheessa Ville kokeili kuvata kuukauden ajan videoita päivittäin YouTubeen. Se viimeistään opetti hänelle vapaa-ajan tärkeyden.

- Päivän aikana kuvasin sitä matskua, illalla editoin sitä. En tehnyt päivän aikana oikeastaan mitään muuta kuin sitä.

Ville muistuttaa, että jos hyvinvointi kärsii ja tubettaja stressaa työstään, se välittyy nopeasti videoiden kautta katsojille.

- YouTube on todella epävarma alusta, eli siinä mielessä todella stressaava. Minäkin olen intohimoinen kuvaaja ja editoinnissa videoiden laatu on todella tärkeä asia, joka takia itse välillä stressaan ihan turhaan. Usein ne viilaukset ovat kuitenkin sellaisia, mitä itse vain haluaa tehdä, katsojille riittäisi ihan simppelitkin jutut.

Voit lukea lisää Vinkareen ajatuksia tubettamisesta, sen aloittamisesta ja kyseisen ammatin arvostuksen puutteesta pidemmästä haastattelusta, täältä.

Lue myös: Roni, 24, on supersuosittu tubettaja, joka tietää myös alan synkän puolen - "Todella masentavaa"

Lue myös: YouTube listasi vuoden 2017 parhaat hittivideot - löydätkö oman suosikkisi Top 10 -listalta?

Arvostele artikkeli

Uusimmat